This page is in Finnish. There is a language version of this page in English.

Oxi Koskelainen, Daniel Palillo & Emmi Venna: Kitchen Sink

Sinne, Helsinki

Näky: Saapuu hetki, jossa on vain intuitiivisia kehitelmiä

orastava kuoleminen pienen hauskanpidon takia

tilanne, joka ei säteile katkeruutta

ja silti on ikuinen säätö ja joka päivä aina uusi jano.

 

Kitchen Sink on jättimäiseen tiskialtaaseen kasaantunutta fantastista krääsää ja teatterihistorian tähteitä. Kaiken sen päälle on kerääntynyt mysteerinäytelmä jokapäiväisyydestä; unesta, runosta ja todesta.

 

Dramaturgia ja esiintyminen: Oxi Koskelainen ja Emmi Venna

Tila- ja pukusuunnittelu: Daniel Palillo

Valosuunnittelu: Kristian Palmu

 

Oxi Koskelainen on työskennellyt Teatterikorkeakoulusta ohjaajaksi valmistumisensa jälkeen muun muassa Ylioppilastetterin taiteellisena vastaavana vuosina 2010-2013, Pop-tähti Michael Jacksonin jälkeisen maailman tilaa tutkineen esitystaideryhmän Post-MJ Era Institute Of Consciousnessin koollekutsujana ja ohjaajana vuosina 2014-2017 sekä vuonna 2017 perustetun nykymuusikoista ja esitystaiteilijoista koostuvan Dayjob Collectiven koollekutsujana ja esiintyjänä. Koskelaisen viimeisin laitosteatteriohjaus oli Kokkolan ja Seinäjoen kaupunginteattereissa toteutettu zombie-esitys Epäkuolleet vuonna 2019.

Emmi Venna työskentelee koreografina, esiintyjänä, kirjoittajana ja osana kuratoriaalisia työryhmiä. Vennan työskentelyssä tulevat yhteen eletyn kehon kokemuksen kuuntelu, tanssi- ja taidehistorioiden tutkiminen, leikki fiktioilla sekä esitystilanteen maagisen potentiaalin metsästys. Viimeaikaisimpia töitä ovat mm. tilausteos CORE TaDaC-ryhmälle (Teak/Zodiak 2021) ja sooloteos Fabulous Muscles (Mad House Helsinki/Ehkä-tuotanto, 2020).

Daniel Palillo on taiteilija ja suunnittelija, jonka töitä on esitelty museoissa ja gallerioissa ympäri maailmaa. Hän aloitti uransa vaatesuunnittelijana vuonna 2008. Daniel Palillo -merkin vaatteita myytiin yli 30 maassa. Palillo lopetti oman vaatemallistonsa tekemisen vuonna 2015 keskittyäkseen taiteelliseen työskentelyyn. Sen jälkeen Palillon töitä on ollut esillä muun muassa Shanghain Powerlong-museossa (2018), Chengdun modernin taiteen museossa (2019), West Bund Art Center -taidekeskuksessa Shanghaissa (2021), Times Art -museossa Pekingissä (2017 ja 2019) sekä Hydra School Projects -näyttelyssä Hydralla (2021).

Kristian Palmu on työskennellyt vuodesta 2012 esittävien taiteiden ja kulttuurin kentällä skenografina, valo-, tila- ja videosuunnittelijana sekä toisinaan myös esiintyjänä. Hänen viimeaikaisempiin töihinsä lukeutuvat Eriopis-teatteriteos (valosuunnittelu, ohj. Akse Pettersson, Q-teatteri, 2022), TILOISSA-näyttely (näyttelysuunnittelu, Helsingin Kaupunginmuseo, 2020–2021) sekä Missed-en-Abîme -esitysinstallaatio (valosuunnittelu sekä tekninen ohjaus; ohjaus Rogério Nuno Costa; Serralves Museo, Porto, Portugali, 2021).

 

Esityskieli: suomi

Esitysajat:
tiistai 19.4. klo 20
torstai 21.4. klo 20
lauantai 23.4. klo 20
sunnuntai 24.4. klo 16

Hinta: Ilmainen

Varaa lippusi täältä

Yhteistyössä Pro Artibus -säätiön kanssa. 

Residenssituki: Pro Artibus -säätiön Snäcksund Torppa, Trois C-L Luxemburg, JoJo – Oulun tanssin keskus

Esityksen valmistamista ovat tukeneet: Taiteen edistämiskeskus, Suomen Benelux-instituutti, Koneen

Säätiö, Föreningen Konstsamfundet, Svenska kulturfonden, Helsingin kaupunki